Tuomaristo
Filatelistiliitto nimeää tuomariston. Ari Muhonen toimii tuomariston puheenjohtajana.
Toiminnan periaatteet
Kilpailuluokkien 2.1 – 2.13 kokoelmien arvostelun suorittaa SFFF:n nimeämä tuomaristo. Tuomariston puheenjohtajalla on kansainvälinen FIP-tuomaripätevyys, muilla tuomareilla vähintään kansallisentuomarin pätevyys.
Vapaan luokan paras kokoelma valitaan yleisöäänestyksellä. Lisäksi SFFF nimittää näyttelyn eksperttiryhmän. Sen tehtävänä on käydä läpi mahdollisimman monta näyttelyn kilpailuluokkien kokoelmaa ja raportoida havaitsemistaan mahdollisesti väärennetyistä, korjatuista ja virheellisesti määritellyistä kohteista.
Tuomaristo voi näytteilleasettajaa kuulematta siirtää kokoelman näyttelyluokasta toiseen, jos sillä siten on paremmat mahdollisuudet menestyä näyttelyssä. Tuomaristo ei ole arvostelussaan sidottu kokoelman aikaisemmin saavuttamiin palkintoihin. Tuomariston päätökset ovat lopullisia, eikä niistä voi valittaa.